Tänään oltiin tosiaan katsomassa härkätaistelua Annan, Julion ja Antin kanssa. Kaikki meistä ensikertalaisia. Jopa mun moraalikaan ei oikein sulata tommosta eläinrääkkäystä mitä se kyllä todella on. Silti tuo oli semmoinen once-in-a-lifetime -kokemus, pakko nähdä vaikkei siitä niin pitäisikään. Kyllä, tiedän että menemällä sinne tuettiin sitä osaltamme mutta miellettäköön se vaikka henkilökohtaiseksi elämäoppitunniksi. Annan blogiin joku Tosi Rohkee Tyyppi olikin jo anonyymisti aiheesta avautunut, aika Athenemaista toimintaa.

Liput maksoivat 60-200 pesoa riippuen penkkirivin etäisyydestä areenaan ja siitä, onko paikka auringossa vai varjossa. Hölmönä ostettiin 150 peson varjopaikat, 10 metriä kauempaa olis ollu varmaan 100 pesoa :) Nojoo, eihän noita oikein etukäteen voi ikinä tietää. Stadion oli aika pieni ja pyöreä eikä se ollut kuin ehkä puolitäysi, hyvä jos sitäkään. Jotenkin odotin paljon suurempaa kansanjuhlaa ja festaritunnelmaa, ainakin täällä Monterreyssä noita ei montaa vuodessa ole. Aika laimeaa tunnelman puolesta eikä paikallisista edes kovin monella ollut cowboy-hattua.

Illan agendaan kuului 3 matadoria (suom. tappaja) ja 6 härkää. Matadorit oli semmosia lapsenkasvoisia tyttöpyllyisiä hinteliä nuoria miehiä, härät semmosia sarvekkaita 380-450 kiloisia pihviläjiä. Homman kulku oli seuraava: ensin härkä juoksee areenalle vahingoittumattomana mutta ilmeisen vihaisena. Matadori ja avustajat härnäävät sitä joka puolilta areenaa, jotkut aidan suojista ja toiset eivät. Härkä juoksee itsestään suurimman terän, eivät tunnu kovin hyväkuntoisia olevan. Seuraavaksi areenalla tulee kaksi avustajaa hevosilla ratsastaen. Hevosten silmät on sidottu ja koko metvurstipötköt on vuorattu pehmusteilla kauttaaltaan. Muut avustajat härnäävät härän hevosen lähelle, härkä hyökkää puskemaan hevosta ja ratsastaja pistää härkää suunnilleen lapojen tuntumaan keihäällä, jossa on ehkä 5cm leveä ja 10cm pitkä kärki. Härkä siinä nostaa hevosta ilmaan sun muuta, ihmeen tyynesti suhtautui hevonen siihen. Ratsastajan tulisi kyetä karkoittamaan härkä yhdellä pistolla, usein joutuivat tuikkaseman aika monesti ennen kuin härkä jätti hevosen rauhaan. Yhden hepparaukan ratsastajineen härkä onnistui kaatamaankin, Kaisalle tiedoksi että heppa näytti ihan hyvin voivan sen jälkeenkin.

Seuraavaksi inhan näköisesti verta pulppuavan härän selkään tuikattiin (tai yritettiin tuikata) yhteensä 6 koristeltua keppiä, joissa oli ilmeisesti narun päässä oleva kärki, joka uppoaa härän nahan alle ja ilmeisesti aiheuttaa kipua aina kun se yrittää nostaa päätään eli ts. puskea. Sitten matadori aikansa härnää väsynyttä ja jatkuvasti verta vuotavaa härkää kunnes härän voimat alkavat olla lopussa. Sitten lopuksi matadorin tulisi yhdellä hyökkäyksellä tuikata pitkäteräinen, kapea miekka (terä varmaan metrin mittainen) kahvaa myöten härän lapojen väliin. Onnistunut isku saa härän jaloiltaan muutamassa sekunnissa. Härän tiputtua polvilleen avustaja tuikkasee kerran pari tikarilla niskaan joka vie härältä viimeiset hengenrippeet välittömästi. Kuudesta härästä vain 2 saivat tapettua ensi-iskulla, muihin sitten osui luuhun tai vastaavaa ja joutuivat useamman kerran yrittämään. Surkein suoritus oli 7 epäonnistunutta iskua joiden seurauksena härkä kuitenkin lopulta tipahti polvilleen.

Meistä ei kyllä kukaan onnistunut näkemään homman hauskuutta. Ainoastaan alussa härällä oli riittävästi voimia oikeasti olemaan vaarallinen, suurimman osan ajasta "urheat" matadorit juoksittivat verta vuotavaa härkää eestaas kankaansa avulla. Yksi matadoreista oli vähän muita urheampi ja kikkaili härän kanssa täysin vailla itsesuojeluvaistoa. Kaveri jäi kahden härän kanssa yhteensä kahdesti jalkoihin ja vastaanotti 2 puskua jotka lennättivät kunnolla ilmaan. Mitään pahempaa ei kuitenkaan näyttänyt käyvän. Oikeastaan sitä koko ajan toivoi, että härällä olisi edes joku mahdollisuus selvitä hengissä tai edes päästä kurittamaan kiduttajiaan. Jotenkin tuntuu, että oikeus olisi voittanut edes osittain jos härkä olisi kunnolla päässyt rankaisemaan jotain. Inhottavinta katseltavaa oli "taistelujen" loput, etenkin jos tappavat iskut eivät osuneet kunnolla. Verta kyllä lensi ja osa häristä piti aika surkeeta ääntä ennen kuolemaansa. Urhea Soturi J. Jaakkola sai ekan härän jälkeen pahaolokohtauksen ja meinasi painella pois jo siinä vaiheessa, mutta sitten hommaan jotenkin turtui. Mitään hauskaa siinä ei kyllä tosiaan ollut eikä edes oikein jännitystä. Sääliksi kävi myös hevosia jotka ihan varmasti saivat ainakin ruhjeita härkien kurituksesta, oli pehmusteita tai ei. Ilmeisesti matadorit kilpailivat yleisön suosiosta jota saavutti läheltä piti -tilanteilla ja mahdollisimman onnistuneilla tappoiskuilla.

Jotenkin hommasta tuli mieleen antiikin Rooman gladiaattoritaistelut. Ainakin ne, joissa legioonalaiset järjestivät kunnon verilöylyn orjien kustannuksella. Eipähän tarvitse tosiaan toista kertaa tuota tukea, mutta tulipahan sekin koettua. Toivottavasti edes käyttävät tappamansa härät jotenkin hyödyksi.