Voisinpas listata pari esimerkkiä siitä, miten täällä hommat hoituu välillä. Toki ei tota voi kaikkeen yleistää mutta se on fakta ettei täällä minkään hoitumiseen ainakaan luottaa voi :)


Viisumiprosessi

Siis n. miljoona paperia piti kaikkineen täyttää/kopioida viisumihakemusta varten. Loppujen lopuksi minä ja Anna, joilla oli jo opiskelijaviisumit haettuna Suomesta, päästiin aika helpolla semmoseen kahden ja puolen viikon referenssiaikaan, tartti vaan kahdesti käydä immigraatiossa. Kerronpa siis erään tutun (Vesa, nimi miltei muutettu) viisumiprosessista.

Vesalla lähtökohtana oli turistiviisumi ja se jotenkin härösti käytti Tecin palveluita apunaan tuossa viisumiprosessin alkuvaiheessa. Pari kertaa se siellä immigraatiossa kävi (yhteen suuntaan aina vajaa 30min taksilla), ja vielä useammin meidän koululla pommittamassa. Ensin väittivät immigraatiossa hävittäneen koko hakemuksen, jokusen viikon päästä se kuitenkin sitten löytyi. Yksi paperi mätti, joten se piti sitten toimittaa sinne korjattuna. Taas kului aikaa, mitään ei tapahtunut. Sitten tuli tieto, että Vesan pitäisi mennä antamaan sormenjäljet. Meni, se ei sitten kuitenkaan onnistu ilman ajanvarausta. Samalla sitten koko immigraatio päätti muuttaa ja oli viikon pari suljettuna sen johdosta. Sittenpä Vesa sinne taas paineli aikaa varaamaan, antoivat puhelinnumeron josta se aika varataan, kuulemma paikan päällä eivät sitä voi antaa. Noh, soitti sitten seuraavana päivänä, väittivät puhelimessa ettei sitä aikaa voi varata puhelimitse. Taas käynti siellä, selvisi että koko lafkan johtaja on vaihtunut, uusi johtaja ei saa allekirjoittaa mitään virallisia papereita viikkoon pariin. Lopulta se Vesakin sai sitten sormenjäljet jätettyä, parin viikon päästä pitäisi olla viisumin valmis. Ja just kahden viikon päästä meidän pitäis lähteä Ecuadoriin eikä se saa poistua maasta ilman sitä viisumia..


Posti

Hieno juttu tää meksikon posti. Jengille on tullu pakettia ja korttia semmosella 9 päivän - 6 viikon haarukalla, oon kuullu myös joidenkin lähetysten kadonneen matkalle täysin. Mulle äiti lähetti jonkun pikahkon paketin nelisen viikkoa sitten, toimitusajaksi Suomessa luvattiin 3-8 päivää, ilmeisesti eivät ihan ymmärrä tätä Meksikon touhua :D Toivottavasti se paketti tulis ny ennen ku lähetään reissuun, salmiakkia ja pelit-lehtiä, jee :)


Rokotteen saaminen

Meidän pitää saada keltakuumerokotukset ennen lähtöä. Kyseltiin Meksikolaisilta, mm. lääkisopiskelijoilta, neuvoivat menemään suoraan koulun viereiselle klinikalle. Mentiin sinne, käskivät painelemaan Tecin yliopistolliseen sairaalaan jonkun matkan päähän. Taksilla sitten sinne, siellä antoivat YHDEN IHMISEN puhelinnumeron ja nimen joka ne voi antaa, on jossain toisessa sairaalassa. Shinne shitten soitettiin, saatiin aika vasta ensi tiistaiksi (21.11.), mokoman vaikutusaika on 2 viikkoa, lähtö Ecuadoriin 30.11., viidakon laidalla ehkä 2.12. jo. Noh, ehkä se tehoaa riittävästi :) Maksaakin piru vie 600 pesoa mokoma rokote, tuskin menee vakuutukseen.


Kampuksen vaihtaminen

Lähetin mailin tyypille joka noita hoitaa n. kuukausi sitten. Ei vastannu, onneksi tiesin pyytää TKK:lta lähettämään hänellä hyväksynnän. Senkin perään piti soittaa, että TKK:lta saivat lähetetyksi, mutta eipä senkään jälkeen mitään arvon Jose Sandoval sitten vastannut. Kuulin eilen, että eilen oli dedis kampuksen vaihdolle. Lompsin sitten toimistoon kyselemään tosta, ilmeisesti kukaan muu ku kyseinen Jose ei mukamas osaa asialle mitään tehdä ja toki Jose oli matkoilla, sanoivat hänen palaavan iltapäivällä joten menin sitten uudestaan neljän jälkeen. Sanoivat, että "tulee huomenna", HELVETIN TYYPILLISTÄ. Noh, sanoivat kuitenkin ettei se DL niin tiukka ole ja sain jopa jättää Post-IT -lapun Joselle, edistyksellistä..