Takana: tuhansia kilometrejä, 3 yötä bussissa, junassa ja bussissa kuudesta päivästä yhteensä yli 50 tuntia.

Kädessä: Paaljon kokemusta, valokuvia, muistoja ja onnellinen mieli.

Paineltiin siis ke-to -yönä 16h läpi tasankojen ja vuoriston Mazatlániin, joka oli mukavaa vaihtelua aavikon rinnalla. Hotelli oli rannalla, nähtiin kahteen kertaan auringon laskevan Tyynellemerelle parveekkeiltamme. Uiskenneltiin, syötiin hyvin, pelattiin palloa biitsillä ja nautittiin auringosta ja kosteasta ilmasta. Ekana iltana mentiin paariinkin, sinkkupojat toiseenkin, kivaa oli. Yks yökerhokompleksi näytti ihan jostain Dubaista pöllityltä. Taksit oli hauskoja, ne oli vissiin kuplavolkkareista duunattuja golf-kärryjä (ainakin siltä ne näyttivät).

Tokana päivänä päästeltiin veneellä saarelle joka ei sitten ollutkaan saari, mutta sielläpäs oli (myös) kymmeniä kilsoja pitkä hiekkaranta jota ajeltiin tunnin verran vuokraamillamme mönkijöillä, hauskaa oli! Antti melkein onnistu kaatamaankin mönkijänsä (ja jäämään alle), ei mitenkään yllättävää :D

Pe-illansuussa päästeltiin taas bussilla Los Mochisiin, oltiin siellä perillä kolmen aikaan aamuyöstä, juna lähti vasta seitsemältä joten vaihteeksi odoteltiin :) Itse juna oli kyl siisti kokemus, näkymät ihan uskomattoman hienoja ja turvatoimet vähän eri luokkaa ku Suomen junissa, roikuttiin pää ulkona, välillä jalatkin hehee. Mieli teki myös kiivetä katolle mut ei sitten siihen kuitenkaan ryhdytty :D

Juna oli Creelissä iltakasin kieppeillä, osattiinkin jo odottaa laumaa paikallisia tarjoamassa itseään saattamaan meitä, myymässä matkoja, hotelliyöpymisiä yms. Aika tylysti ignoorattiin ne vahingosta viisastuneina (Real de Catorcessa oli sama juttu), mutta sitten selvis et yks niistä olikin sen hotellin omistaja johon oli tarkoituskin mennä. Heitti meidät sitten sinne, oli kyl tosi luksus hotelli hintaan nähden: 100 pesoa/yö/nokka, lämpimät suihkut, lämmitys, telkkari ja kaikki. Lisäksi 40 pesoa/nokka saatiin aamiainenkin aamulla ihan omistajaperheen luona, tosi hyvää ja autenttista :)

Sunnuntaina Creelissä otettiin hotellin omistajan kaveri oppaaksi ja paineltiin autolla nähtävyyksiä kattomaan. Kylät, vesiputoukset, kanjonit yms tuli tutuiksi, koko päivän kyyti ja opas 170 pesoa/lätty, ei paha. Maanantaina vuokrattiin skootterit ja hurrailtiin lähimaaston nähtävyyksiä, huippukivaa! Onnistuin pannuttamaankin skootterilla, tosin hiekkatiellä ja ihan hiljaisessa vauhdissa ku yritin kikkailla :D Äiti ois ollu tosi tyytyväinen ku ajeltiin maanteitä kakspäällä vajaa 90km/h pyöräilykypärät päässä :D

Ma-ilta vietettiin bussissa Chihuahaan, sieltä bussin vaihto ja yöbussilla Monterreyhin, perillä oltiin tänään (tiistaina) joskus ysin-kymmenen maissa :) Olo on nyt tyytyväinen joskin vähän väsähtäny. Reetalla on tänään synttärit, lähdetään just syömään sen kunniaksi!

Kuvia on päälle 100, pistän nettiin kunhan kerkeän!