Tultiin just Shakiran konsertista, oli taas aika meksikolaisittain järjestetty. Mitenköhän se onkin mahdollista, että KAIKEN voi ja pitää järjestää persiilleen..

Satoi siis kun lähettiin, tai oikeastaan hirvee useamman tunnin kaatosade oli just hellittämässä. Kaikki oli näemmä päättäny yhtäaikaa lähteä liikenteeseen sitten: 25min taksimatka stadionille kesti tunnin, kuski mm. kikkaili "nopeampia" kiertoteitä itsensä eksyksiin :D Konsertti oli merkitty alkamaan 20.30, oltiin perillä joskus 20.50 ja siitä sitten kiireellä sisään, luultiin olevamme myöhässä. Reetta vielä nohevasti portilla oikein ilmoitti kantavansa kameraa mukanaan kieltokyltin nähtyään joten sai sitten lähteä etsimään tavarasäilytystä. Eipä hätää,  näköjään kaikki muutkin oli myöhässä, tultiin puolityhjään stadioniin. Ja koko ajan satoi, ei nyt kaatamalla mut kuitenkin. Mitään lippaa siellä tietenkään!

Shakira aloitti kymmenen maissa soittamisen vihdoin. Mulla oli tulpat korvissa, en oikeastaan kuullu musiikkia ollenkaan niiden kanssa. Siis ihan uskomattoman hiljaisella, pakko ottaa tulpat pois et kuulis ees jotain! Takana n. 16-vuotias fanaattinen shakirafanipoika laulaa kailotti aivan nuotin vierestä aivan täyttä huutoa tyylikkäästi peittäen itse artistin laulun. Onneksi siltä tais lähteä ääni tai sitten mun mulkoilut autto kun parin biisin jälkeen vähän hiljensi niin että kuuli muutakin.

On se nyt saakeli että joka baarissa, kaupassa ja kadullakin musiikki pauhaa niin ettei edes omia ajatuksiaan kuule, mut ootas ku meet konserttiin niin ei meina stana laulua kuulla mutta vieruskaverin normipuheenkin kyllä. Hienoa meksikolaiset, helkutin hyvin järkätty taas. Suomessa hyvä puoli on kyl se, että järjestelyjen toimivuuteen voi keskimäärin aika hyvin luottaa, täällä voi ainoastaan luottaa siihen, että vituilleen menee.

Noh, 4 tunnin päästä herätys, aamuseiskalta lähetään kiipeemään viereiselle vuorelle, Cerro de la Sillalle.